Se oli sitten eilen harvinainen lennokin lennätys päivä. Ei tarvinut tehdä remonttia ollenkaan lennätyksen jälkeen…. tätä ei ole ennen tapahtunut ja nyt taas se tapahtui
Tuuli haittasi taas lennättämistä. Kotona oli niin tyyntä kun voi olla, pellolle päästyäni tuulenkuuskat oli hetkittäin aika voimakkaita. Välillä oli tyyntä ja silloin huomasi ettei ihan tyynessä säässäkään lennättäminen ole aivan yksinkertaista. Vastatuuleen koneen saa korkealle aivan kuin itsestään, tyynellä tuota korkeutta vaikutti olevan hankalampi saada. Ilmeisesti vain kokemuksen puutetta.
Se mikä oli hienoa, laskeutumiset onnistui jo niin hyvin että teki mieli tuulettaa
Kone liitää ilman mottorin apua aika mukavasti. Kun liitämällä lentää matalalla niin vauhti hidastuu ja korkeus alkaa väkisinkin pudota. Kone tulee lopulta heinien korkeudelle ja pysähtyy siististi pitkään ruohikkoon. Mutta ei se tietenkään aina niin helposti onnistu. Joskus tuuli tai jokin asia tekee siihen hitaaseen lentoon jotain mitä en käsitä. Veikkaisin että se on tuulen oikkuja ja kone saattaa kallistua tai jostakin syystä pudota. Yleensä kone kallistuu sivulle ja lähtee kääntymään, samalla keula painuu alas ja kun korkeutta on muutamia metrejä niin kone onkin maassa nopeasti. Saa nähdä miten syksy tuo tyyntä säätä ja lennätys ilmoja. Mukavaa hommaa tää RC lennokilla lentäminen kuitenkin on
0 Kommentit to “Lennätystä ilman liimaamista”